Liedon kunta on valittu useaan otteeseen Suomen yrittäjäystävällisimmäksi pienten ja keskisuurten sarjassa. Erityisesti kiitosta saavat päättäjien sitoutuminen, yhteistyö yrittäjien kanssa ja riittävät resurssit heidän tukemisekseen. Menestyksekästä reseptiä tulee kuitenkin olla valmis päivittämään myös tulevaisuuden haasteisiin kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti.
Hiilineutraalius kilpailuetuna tulee kasvattamaan merkitystään lähivuosina kiihtyvällä tahdilla. Siksi kunnan kannattaa varmistaa, että se pystyy tarjoamaan yrittäjille toimintaympäristön jossa päästöjen minimoiminen on mahdollista. Toimivat joukkoliikenneyhteydet, kestävästi tuotettu kaukolämpö ja tiedonlevitys hiilineutraalin yritystoiminnan eduista ovat kaikki keinoja, joiden avulla kunta voi tukea ilmastoystävällistä yrittäjyyttä.
Elinkeinorakenteen monipuolistamiseen on myös viisasta panostaa. Koulutustason nousu ja uudet innovaatiot luovat yrittäjille monipuolisia mahdollisuuksia tehdä uusia startup yrityksiä energiatalouteen ja palvelualoille. Myös kiertotalouden tukeminen tuo kuntaan investointeja, kun se tukee ja sitoutuu noudattamaan alan yrittäjien ja yritysten toiveita ja mielipiteitä.