Varsinais-Suomen vihreiden turvallisemman tilan periaatteet

Varsinais-Suomen vihreiden toiminta noudattaa turvallisemman tilan periaatteita. Turvallisempi tila on toimintatapa, jonka tarkoituksena on vastuuttaa osallistujat luomaan yhdenvertaista, avointa ja kunnioittavaa tilaa jokaiselle osallistujalle. 

Turvallisemmissa tiloissa saa olla vapaasti oma itsensä loukkaamatta kuitenkaan muita omalla toiminnallaan. Myös muiden vapautta olla oma itsensä tulee kunnioittaa. Turvallisemmat tilat tarjoavat paikan oppimiselle, vaikuttamiselle, voimaantumiselle, verkostoitumiselle ja kannustavat jokaista osallistumaan. Turvallisemman tilan periaatteet toimivat hyvinvoivien yhteisöjen perustana.

Tapahtumat ja muu toiminta ovat syrjinnästä vapaita tiloja, joissa ei suvaita rasismia, ikäsyrjintää, seksismiä, vamman tai terveydentilan perusteella syrjintää, eikä seksuaaliseen suuntautumiseen tai sukupuoleen liittyvää syrjintää.

Kunnioita rajoja

Kunnioita toisen henkilökohtaista fyysistä ja psyykkistä tilaa. Et voi tietää toisen rajoja kysymättä niistä. Kysy siis ennen kuin esimerkiksi kosket toiseen. Kunnioita jokaisen oikeutta ottaa taukoja, poistua tai olla osallistumatta tiettyihin toimintoihin, äläkä kyseenalaista syitä tähän.

Tunnista tekemäsi oletukset 

Kunnioita jokaisen itsemäärittelyoikeutta. Pyri siihen, ettet tee oletuksia kenenkään seksuaalisuudesta, sukupuolesta, kansallisuudesta, etnisyydestä, uskonnosta, mielipiteistä, sosioekonomisesta taustasta, toimintakyvystä tai terveydestä. Käytä sitä nimeä ja niitä termejä, joita muut haluavat itsestään käytettävän. Kiinnitä huomiota sanavalintoihisi ja tiedosta ihmisten moninaisuus. 

Kuuntele ja opi

Ota jokainen vastaantuleva ihminen, asia ja tilanne mahdollisuutena oppia uutta ja kehittyä. Ole avoin sinulle annetulle palautteelle ja pyri muokkaamaan toimintaasi sen perusteella. Kuuntele, muuta käytöstäsi ja pyydä anteeksi, jos joku ilmaisee sinulle, että käytöksesi tekee heidän olonsa epämukavaksi. 

Anna ja tee tilaa

Tunnista, millaisessa roolissa ja asemassa olet eri tilanteissa. Ole aktiivisesti läsnä ja mahdollista omalla toiminnallasi myös muiden osallistuminen. Pyri huolehtimaan siitä, että kaikilla on mahdollisuus osallistua keskusteluun. Kunnioita myös toisten yksityisyyttä ja käsittele arkoja aiheita kunnioittavasti. 

Toimi

Jos näet tai kuulet häirintää tai muuta epäasiallista kohtelua, puutu siihen itsellesi sopivalla tavalla. Puuttumalla toimit myös esimerkkinä toisille. 

Muista inhimillisyys

Erehtyminen ja kysyminen on sallittua. Kaikkea ei tarvitse tietää ja osata valmiiksi!