Aluevaltuston varajäsen Selinä Nera teki 25.2.2026 Varhan aluevaltuustolle aloitteen vaikuttamistoimielinten osallisuuden vahvistamisesta.
Varhassa toimii neljä vaikuttamistoimielintä: nuorisovaltuusto, vammaisneuvosto, vanhusneuvosto ja monikulttuurisuusneuvosto. Vaikuttamistoimielinten tarkoituksena on lisätä edustamiensa marginalisoitujen ryhmien osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksia päätöksentekoon niin, että heidän äänensä tulevat kuulluksi. Aluehallituksen on turvattava vaikuttamistoimielimille vaikuttamismahdollisuudet sen mukaan kuin lailla tarkemmin säädetään.
Valitettavasti tällä hetkellä vaikuttamistoimielimiä ei ole osallistettu Varhassa kaikissa heidän toimintapiiriään koskevissa asioissa. On syntynyt tilanteita, jossa jätetään kysymättä lausuntoa, vaikka asia koskisi nimenomaisesti vaikuttajaryhmää edustavaa tahoa. Jos lausuntoa on kysytty, se on tapahtunut vastaa todellisen päätöksenteon jälkeen, jolloin tosiasiallisia vaikuttamisen mahdollisuuksia ei ole annettu. Lisäksi palveluiden seurannasta ja päätöksenteosta yleensä annetaan vaikuttamitoimielimille niukasti tietoa. Voidaan siis todeta, että todelliseen osallistumisen mahdollistamiseksi, tarvitaan lisätoimenpiteitä.
Vaikuttamistoimielimillä on myös valtavasti tietoa edustamansa ryhmän asioista niin, että päätöksistä saataisiin lähtökohtaisesti laadukkaampia ja hyväksyttävämpiä kun vaikuttamistoimielinten potenttiaali- ja osaaminen hyödynnettäisiin täysimääräisesti.
Juridista pohjaa: Laissa hyvinvointialueista (611/2021) 32.2 §:ssä todetaan seuraavaa: Vaikuttamistoimielimille tulee antaa mahdollisuus vaikuttaa hyvinvointialueen toiminnan suunnitteluun, valmisteluun, toteuttamiseen ja seurantaan asioissa, joilla on tai joilla vaikuttamistoimielin arvioi olevan merkitystä lasten ja nuorten, ikääntyneen väestön tai vammaisten henkilöiden ja heidän tarvitsemiensa palveluiden kannalta, ja vaikuttamistoimielimet tulee ottaa mukaan osallistumisen ja kuulemisen kehittämiseen hyvinvointialueella.
Laki siis velvoittaa järjestämään vaikuttamistoimielimille sellaiset toimintaedellytykset, jotka mahdollistavat kokonaisvaltaisen osallisuuden. Kunnissa ja muilla alueilla on ratkaistu tilannetta esimerkiksi sallimalla vaikuttamistoimielimille puhe- ja läsnäolo oikeus valtuustoissa sekä toimielimissä, joissa käsitellään vaikuttamistoimielimen kohderyhmälle merkittävää asiaa. Kaikki alueella toimivat vaikuttamistoimielimet edustavat sellaisia ihmisryhmiä, joiden on hankalaa ellei jopa mahdotonta saada ääntään kuuluviin vain edustuksellisen demokratian kautta.
Verrattaessa Kuntalakiin (410/2015) ja sen Hallituksen esityksiin, jossa määritellään tarkemmin vaikuttamistoimielinten suhteesta toisiinsa ja niiden tarkemmista toimintaedellytyksistä voidaan huomata, että vaikuttamistoimielimet ovat keskenään yhdenvertaisessa asemassa (HE 268/2014 vp, 157) ja niiden aseman parantamiseksi on ehdotettu läsnä- ja puheoikeuden sallimista toimielinten kokouksissa, jotta tiedonkulku ja vaikuttamismahdollisuudet paranisivat (HE 268/2014 vp, 155). Samanlaiset toimenpiteet auttaisivat myös alueella lain edellyttämien toiminta- ja osallisuusmahdollisuuksien toteutumiseksi.
Toimenpide-ehdotukset:
- Selvitetään vaikuttamistoimielinten osallistumisen ongelmat Varhassa.
- Parannetaan vaikuttamistoimielinten osallisuutta esimerkiksi sallimalla läsnä- ja puheoikeus aluevaltuustossa sekä vaikuttamistoimielinten tehtävän toteuttamisen kannalta merkittävissä lautakunnissa.
- Edellytetään toimielimiä pyytämään ennen päätöksentekoa lausuntoja vaikuttamistoimielimiltä päätöksenteon tueksi.
- Otetaan vaikuttamistoimielimet vahvemmin mukaan tehtyjen päätösten seurantaan.