Kirjoittaja Sofia Virta
Vuoden alussa suunnitelmat olivat vielä hyvin erilaiset. Olimme työstäneet avustajani Saran kanssa koko keväälle vierailuja ympäri maakuntaa tapaamaan toimijoita, tarkoituksena oppia uutta. Ehdimme vierailla Lounais-Suomen poliisilaitoksella, missä yllätykseksemme meidät vastaanotti iso seurue laitoksen johtoporrasta myöten. Saimme kuulla mm. Ankkuri-toiminnasta – siitä miten merkityksellistä on, että nuoria ja heidän perheitään kyetään auttamaan varhaisessa vaiheessa. Vierailu oli ajankohtainen myös siksi, että kevään alussa sain aloittaa työt Poliisiasiain neuvottelukunnassa, joka sisäministeriön alla seuraa poliisin toimintaa ja siihen vaikuttavaa ympäristöä.
Alkuvuodesta myös Lapsen maailma – lehden toimittaja seurasi päivääni maakunnassa ja kirjoitti jutun siitä, kuinka työssäni eduskunnassa nostan lapsen ääntä. Se oli minulle henkilökohtaisesti hyvin tärkeä juttu, sillä työssäni olen huomannut miten suuri merkitys lasten äänen tuomisella on päätöksiä tehdessä. Aivan liian usein se uhkaa jäädä kuulumatta ja siksi tänäkin keväänä olen puolustanut lapsia puheenvuoroissa sekä jättämilläni kirjallisilla kysymyksillä hallitukselle. Hienoa oli myös tulla nimetyksi eduskuntaryhmästämme parlamentaarisen lapsistrategiakomitean jäseneksi valmistelemaan kansallista lapsistrategiaa.
Sitten maaliskuussa kaikki ottikin yllättävän suunnan. Se tunne kun ajaa tyhjää moottoritietä kohti edessä näkyvää poliisein varustettua tiesulkua Varsinais-Suomen ja Uudenmaan välisellä rajalla, syöpyi kyllä verkkokalvoilleni loppuelämäksi. Se on yhtäkkinen tunne ja muistutus siitä, että vapaus ei ole itsestäänselvää. Demokratia ei ole itsestäänselvyys ja sitä tarvitaan, jotta ihmisoikeuksilla on mahdollisuus toteutua.
Työ Arkadianmäellä on ollut poikkeavaa ja nopeasti muuttuvaa. Päätökset, joita kevään aikana on jouduttu tekemään ovat olleet äärettömän vastuullisia, vaikeita ja historiallisesti merkittäviä. Olemme Suomena yhdessä muun maailman kanssa kohdanneet yhden aikakautemme merkittävimmän haasteen. Covid-19 on muuttanut arkea ja maailmaa – joiltakin osin pysyvästi.
Olen ihaillen ja myötätunnolla seurannut viisikon työtä läpi koronakriisin. Jos kansanedustajilla ovat unet jääneet lyhyiksi, ei ministereillä ole ollut aikaa painaa päätään tyynyyn senkään vertaa. Kaikkensa on tehty, jotta tästä yhdessä selvittäisiin mahdollisimman hyvin. Ja yhdessä se on tehty – koko Suomen voimin.
Nyt todella tarvitaan kestävää ja inhimillistä päätöksentekoa myös kunnissa – nyt eikä tulevaisuudessa ole se hetki kun rahat kerätään leikkaamaan heiltä, jotka ovat kaikkein haavoittuvimmassa asemassa. Nyt pitää puolustaa yhteiskunnassamme heikommassa asemassa olevia sekä lapsia ja nuoria sekä heidän tulevaisuuttaan. Nyt ei pidä leikata koulutuksesta tai lapsi- ja perhepalveluista, ikäihmisten tai vammaisten palveluista puhumattakaan. Ja nyt täytyy ymmärtää, että ilmastonmuutos ja luonnon monimuotoisuuden kato ovat yhä kiihtyvällä tahdilla läsnä. Vihreä jälleenrakentaminen on ainut vaihtoehto ja sen eteen me eduskunnassa teemme töitä joka päivä.
