Keskustellessani kavereideni kanssa tulevaisuudesta seuraavat kysymykset toistuvat usein: voinko hankkia lapsia ilman pelkoa heidän tulevaisuudestaan ilmastokatastrofien maailmassa? Mihin on sopeuduttava, koska ilmastonmuutos ei ole kiinnostanut päättäjiä?
Vuoden 2018 nuorisobarometrin mukaan nuorten huoli ilmastonmuutoksesta on kasvanut jyrkästi. Nuoria ahdistaa ilmaston lämpeneminen, pelko ruoan ja puhtaan veden loppumisesta. Nykyisillä lapsilla ja nuorilla on syytäkin olla huolissaan.
On helppoa siirtää ilmastopäätöksiä tulevaisuuteen, kun tietää, ettei itse joudu kärsimään ilmastonmuutoksen seurauksista. Vastuu on vieritetty tuleville sukupolville, mutta samalla on unohdettu, ettei näille sukupolville ole jätetty kovin hyviä mahdollisuuksia selvitä haasteesta!
Ilmastonmuutos on seuraavan vaalikauden tärkein yksittäinen kysymys, johon on löydettävä ratkaisu. Päättäjien kouluttaminen ja sitouttaminen ilmastotavoitteisiin on konkreettinen askel kohti elinkelpoisempaa maapalloa. Ilmaston nykytilaa ei voi pitää itsestäänselvyytenä.Tästä lähtien kaikkien päätösten kohdalla on arvioitava ympäristö- ja ilmastovaikutukset.
Pian ei ole maapalloa, jolla tehdä päätöksiä. Menneisyyden päättäjät saivat rikottua paljon, ja nyt on korjaamisen ja uudelleenrakentamisen aika. Vastuuttomien päättäjien ja päätösten aika on ohi.