Työhyvinvointi on monen eri tekijän summa, joka syntyy pääasiassa työn jokapäiväisessä arjessa. Työhyvinvointiin liittyvät monet asiat kuten työkaverit, työympäristö, työn järjestäminen ja jakautuminen sekä sen johtaminen. Siksi työhyvinvointia edistävä toiminta työyhteisöissä ja organisaatioissa on oltava pitkäjänteistä ja kosketettava kaikkia tasoja.
Marraskuun alussa julkaistiin Työolobarometri 2019, jonka mukaan nykytyöelämä kuormittaa henkisesti aiempaa useampaa. Työnsä henkisesti rasittavaksi koki 63 prosenttia palkansaajista ja lähes puolet koki haitallista stressiä työssään. Kiireen kokemus, jatkuva stressi sekä työn henkinen rasittavuus ovat yhteydessä työuupumuksen oireisiin.
Työolobarometrin tulosten mukaan naiset kokivat uupumuksen oireita useammin kuin miehet ja toimihenkilöt yleisemmin kuin työntekijät. Naisilla on järjestelmällisesti heikommat vaikutusmahdollisuudet työssään verrattuna miehiin sekä naisilla työajat joustavat heikommin. Naisvaltaisilla aloilla on myös enemmän haitallista kiirettä, työ on henkisesti kuormittavampaa ja fyysisen väkivallan kokemus on yleisempää kuin miehillä. Meidän tulee siis kiinnittää erityistä huomiota naisvaltaisten matalapalkkaisten alojen työhyvinvointia lisääviin etuihin sekä riittäviin resursseihin työmäärän tasaamiseksi. Kuntavaalien lähestyessä onkin jokaisen hyvä nostaa esille kysymyksiä siitä, miten omassa kunnassa edistetään työelämän tasa-arvoa ja yhdenvertaista työilmapiiriä.
On nimittäin hienoa, että stigma työuupumuksen ympärillä on lieventynyt ja aiheesta myös uskalletaan puhua nykyistä enemmän. Vaikka työuupumuskeskustelu on normalisoitunut, on kuitenkin surullista, että suuri osa keskustelusta käydään yhä edelleen yksilötasolla. Ikään kuin pohtien, mikä yksilössä on vikana ja liian herkästi yhä työuupumuksen ajatellaan osoittavan ”heikkoutta” tai kyvyttömyyttä toimia työssä vaikka tulisi muistaa tarkastella ilmiötä laajemmin yhteiskunta ja organisaatiotasolla. Organisaatioissa tulisi olla osaamista ylläpitää keskustelua työn määrästä, kuormittavuudesta, resursseista ja aikatauluista. Kysyä miten toinen voi ja jaksaa, jotta ongelmat huomattaisiin ajoissa.
Työolobarometrista saimme kuitenkin myös hyviä uutisia, nimittäin tulosten mukaan valtaosa palkansaajista oli kokenut työssään myönteistä työn imua, vaikka työ olikin ajoittain kuormittavaa. Työn mielekkyys ja imu kertovat siitä, että työhyvinvointia on onnistuttu kehittämään ja siksi siihen kannattaa panostaa. Työntekijöiden jaksamisesta on pidettävä huolta. Emme voi keskittyä vain siihen, miten ihmisiä saadaan töihin, vaan miten löydämme keinot myös pitää heidät työssä.
Vihreä eduskuntaryhmä on nostanut mielenterveyden merkitystä työllisyysasteen nostamisessa ja erityisesti koronan vaikutuksiin vastatessa meidän on tartuttava tähän yhä vahvemmin. Sosiaali- ja terveysministeriössä on käynnistetty osana kansallisen Mielenterveysstrategian toimeenpanoa työelämän mielenterveysohjelma, jonka tarkoituksena on lisätä työpaikkojen valmiutta vahvistaa työntekijöiden mielenterveyttä. Ohjelmassa huomioidaan koronan vaikutukset ja siksi se tulee sisältämään toimenpiteitä, jotka helpottavat työyhteisöjä arkeen paluussa esimerkiksi etätyöjakson jälkeen sekä vahvistavat poikkeusolojen aikana erityisen kuormittavissa olosuhteissa työskennelleiden hyvinvointia ja jaksamista. Tämän kaltaisia panostuksia tarvitsemme juuri nyt.