Ajankohtaista

Vihreät blogit, tiedotteet ja kannanotot

Varsinais-Suomen viite: tutkitun tiedon asialla

Varsinais-Suomen viite: tutkitun tiedon asialla

Ympäristö pelastetaan kunnissa. Aivan erityisesti se pelastetaan – tai tuhotaan – niiden teknisissä lautakunnissa. Varsinais-Suomen Viite (VarsViite) on maakunnallinen yhdistys, joka tukee erityisesti Vihreää osaamista kuntien teknisissä luottamustehtävissä.

VarsViite on vuonna 2018 perustettu Viite – Tieteen ja teknologian vihreät ry:n paikallisyhdistys. Viite tuo tieteellistä tutkimusta ja asiantuntijatietoa poliittiseen päätöksentekoon, parantaa vihreiden asemaa tiede- ja teknologiapolitiikan edelläkävijöinä sekä tuo vihreitä näkökulmia tieteeseen ja tutkimukseen.

VarsViitteen aktiiveissa on niin tieteestä ja eri teknologioista kiinnostuneita maallikkoja kuin eri alojen tohtoreita, maistereita, kandeja, insinöörejä ja diplomi-insinöörejäkin. Eri tieteenalat ovat laajasti edustettui.na.

Normaalioloissa yhdistys järjestää asiantuntijaesitelmiä ja keskustelutilaisuuksia nimikkeellä Tiedetiistai, jolloin pureudutaan johonkin ajankohtaiseen aiheeseen tieteellisestä näkökulmasta. Tapahtumia järjestetään koko piirin alueella yhteistyössä paikallisten vihreiden yhdistysten kanssa.

Kuntavaaleissa yhdistyksen jäsenet pääsevät osallisiksi mm. koulutuksiin ja työpajoihin. Kuntavaaleissa kärkiteemoina ovat ilmasto, koulutus ja tiede. Viiteläiset kuntavaaliehdokkaat löytyvät kunnittain jaoteltuna osoitteesta www.tiedepuolue.fi

Lähimetsät ovat tärkeä osa virkistystä ja terveyttä

Lähimetsät ovat tärkeä osa virkistystä ja terveyttä

Viihtyisät ja ulkoilemaan houkuttelevat metsät ovat tärkeitä kuntalaisten hyvinvoinnille ja niiden merkitys ihmisten terveydelle on yhä kiistattomampi. Erityisesti korona-aika on saanut meidät liikkumaan luonnossa ja huomaamaan sen tärkeyden.

Hyvinvoivat metsät ovat oleellisia metsälajiston kannalta. Metsäelinympäristöistä jopa 70 prosenttia on uhanalaisia joko määrän tai laadun muutosten perusteella. Kolmasosa uhanalaisista lajeista elää ensisijaisesti metsissä ja lisäksi monet muut lajit ovat riippuvaisia metsistä. Suurin uhanalaisuuden syy ja tulevaisuuden riski eliölajeille on metsien intensiivinen käyttö ja metsätalouden aiheuttamat muutokset muun muassa metsien ikärakenteessa ja lahopuun määrässä.

Metsänkäsittelymenetelmillä on suuri merkitys myös ilmastonäkökulmasta. Avohakkuut vaikuttavat merkittävästi ilmastoon pienentämällä metsien kykyä sitoa hiiltä ja vapauttamalla maaperän hiiltä ilmakehään. Metsänkäsittelymenetelmien valinnalla voidaan vaikuttaa myös vesistöjen tilaan. Avohakkuita seuraava maaperän muokkaus aiheuttaa ravinnepäästöjä (kuten typpeä ja fosforia) ja kiintoainepäästöjä vesistöihin.

Jokaisen kunnan tulee kantaa omalta osaltaan vastuuta luonnon monimuotoisuuden säilyttämisestä, vesistöjen tilasta sekä ilmastosta. Houkutteleva kunta tarjoaa asukkailleen mahdollisuuden virkistyä lähimetsissä. Luonnontilainen metsä ei tarvitse hoitoa, sen sijaan se hoitaa meitä. Säilytetään lähimetsämme, meille kaikille ja tuleville sukupolville!

Varsinais-Suomi lähijunaan!

Varsinais-Suomi lähijunaan!

Vihreät esittää Suomen suurille kaupunkiseuduille uutta lähijunien pilottikokeilua, jolla palautetaan säännöllinen lähijunaliikenne ja vanhojen “lättähattujen” seisakkeet takaisin isoille kaupunkiseuduille. Kokeilulla tuotaisiin satoja tuhansia suomalaisia lähijunaliikenteen pariin.

Vielä 1970- ja 1980-luvuilla Suomen kaupunkiseuduilla matkustettiin lättähatuiksi kutsutuilla junilla, joista vielä monella on lämpöisiä omakohtaisiakin muistoja. Kun kaupungit täyttyivät autoista, monet vanhat lähijunaseisakkeet purettiin, mutta valmiit paikat seisakkeille jäivät jäljelle. Nyt on aika palauttaa kattava lähijunaliikenne Suomeen, Vihreiden varapuheenjohtaja Jaakko Mustakallio sanoo.

Vihreät esittää säännöllistä lähijunaliikennettä Turun, Tampereen, Oulun, Lappeenrannan ja Lahti-Kouvolan kaupunkiseuduille. – Säännöllinen lähijunaliikenne tulee aloittaa vuoteen 2023 mennessä. Seisakeverkoston palauttaminen olisi mahdollista aloittaa näillä kaupunkiseuduilla jo tällä hallituskaudella ja saatettavissa loppuun vuoteen 2030 mennessä, Mustakallio esittää.

Myös Turun kaupunkiseutu ja iso osa Varsinais-Suomea olisi mukana kokeilussa. Varsinais-Suomessa lähijunaliikenteen palauttamiselle on hyvät edellytykset ja vanhoja seisakkeita voitaisiin palauttaa käyttöön läpi maakunnan.

Turun kaupunginhallituksen varapuheenjohtaja ja vihreiden puoluehallituksen jäsen Jukka Vornanen kommentoi avausta: ”haluamme saada lähijunat kulkemaan Saloon, Loimaalle, Naantaliin ja Uuteenkaupunkiin. Uuteenkaupunkiin junayhteys aloitettaisiin heti, kunhan radan kunnostus valmistuu. Turun seudulla tuotaisiin kymmeniä tuhansia ihmisiä nopean ja sujuvan raideliikenteen pariin. Tämä auttaisi myös kaupunkiseudun päästötavotteiden saavuttamisessa.”

Lähijunaliikenteelle on kysyntää. Vuonna 2020 toteutettiin lähijunapilotti muun muassa Tampereen ja Nokian välillä. Vihreiden valtakunnallisen lähijunaliikenteen kehittämisehdotuksen valmistellut puolueen varapuheenjohtaja Jaakko Mustakallio tuntee hyvin Tampereen tilanteen: ”Tampereen ja Nokian pilotti osoitti, että jopa koronavuonna lähijunien käyttäjämäärä kasvoi 47 prosenttia. Kun koronakriisistä päästään yli, olisi kaupunkiseuduilla suurta potentiaalia lähijunaliikenteen kasvattamiseen. Me vihreät haluamme, että entistä useammalla suomalaisella olisi mahdollisuus matkustaa vähäpäästöisellä ja miellyttävällä tavalla, Mustakallio toteaa.”

Varsinais-Suomessa lähijunat voisivat liikennöidä oheisen kartan mukaisilla reiteillä vuosikymmenen loppuun mennessä.

Vihreät on Maskun aktiivisin ryhmä

Vihreät on Maskun aktiivisin ryhmä

Tämä artikkeli on julkaistu aikaisemmin Maskun vihreiden verkkosivuilla.

Vuoden 2017 vaaleissa tapahtui vihreiden läpimurto Maskussa, kun saimme 4 valtuutettua 35 valtuutetun joukkoon, kun aiemmassa valtuustossa oli vain yksi vihreä 43 joukossa. Huhtikuussa järjestetään jälleen kuntavaalit ja onkin aika punnita, miten puolueet ovat toteuttaneet edellisten vaalien alla äänestäjilleen antamiaan lupauksia. Vihreät ovat tällä valtuustokaudella päässeet vaikuttamaan kaikissa lautakunnissa ja myös kunnanhallituksessa, ja ylpeänä voimme todeta olleemme Maskun valtuuston aktiivisin puolue.

 

 

Ennen vuoden 2017 kuntavaaleja lupasimme seuraavaa

  • Masku Föliin ensi tilassa
  • Lisää kevyen liikenteen väyliä turvaamaan kouluteitä koko Maskun alueella
  • Pidetään kylät elävinä ja perustetaan kunnallisia “olohuoneita” etätyön, yrittäjien, yhdistysten ja kunnan yhteiseen käyttöön
  • Tuetaan matkailun kehittämistä osana Saariston rengastietä
  • Vähennetään kustannuksia ja hiilijalanjälkeä lisäämällä uusiutuvan energian käyttöä ja Hinku-yhteistyötä
  • Lisätään kunnan päätöksenteon läpinäkyvyyttä ja parannetaan tiedotusta (kunnan palvelut, harrastukset, yhdistykset)
  • Helpotetaan paikallisten toimijoiden mahdollisuuksia julkisissa hankinnoissa
  • Säilytetään korkealaatuinen ja turvallinen päivähoito sekä koulut lähellä kotia, eikä leikata koulutuksesta

 

 

Vaikutuksemme näkyy vaikkapa siinä, että suhtautuminen tyhjilleen jätettyihin arvonnousua odottaviin yritystontteihin on kunnassa muuttunut. Enää rakentamisen määräaikoja ja sakkoja ei päästä ”unohtamaan” ja lykkäämään ikuisuuksiin.

Kustavin pyörätietä ei olisi päätetty rakentaa Lemuun asti ilman vihreiden sitkeää ja aloitteellista toimintaa. Neuvottelut Föliin liittymisestä ja julkisen liikenteen hoitamisesta on lopulta saatu käyntiin.

Olemme tuoneet keskusteltavaksi kunnan metsien käytön, luontoarvot, virkistysalueet ja hiilineutraaliuden. Olemme myös kaikin käytettävissä olevin keinoin edistämään lähiruuan osuuden kasvattamista Maskun kouluissa.

Avoimuus ja kuntalaisten osallistaminen on näkynyt käytännön toimissa eikä vain puheissa. Olemme järjestäneet keskustelutilaisuuksia kunnan metsistä, energian käytöstä ja Lemun kiinteistöistä, sekä selvittäneet verkkokyselyn kautta kuntalaisten tarpeita Maskun kehittämiseksi. Olemme olleet vaikuttamassa siihen, että päätöksenteossa huomioidaan vaikutukset niin lapsiin, yrittäjiin kuin ympäristöönkin.

Valtuustoaloitteet ovat yksittäisen puolueen ainut tapa kiinnittää huomiota korjausta vaativiin suuriin ja pieniin asioihin. Olemme jättäneet yhdeksän omaa aloitetta, minkä lisäksi olemme osallistuneet kolmeen aloitteeseen yhdessä muiden puolueiden kanssa. Tutustu tarkemmin viereisessä näkyviin aloitteisiimme.

Kuntalaisten terveyteen ja toimeentuloon vaikuttaviin asioihin Akselissa emme ole päässeet vaikuttamaan, sillä sen hallitukseen kuuluivat vain meitä suurempien puolueiden edustajat. Jatkuva riitely rahasta on johtanut toimipaikkojen sulkemiseen, puutteisiin ennaltaehkäisyssä ja jonoihin ikääntyneiden tarvitsemissa lääkäripalveluissa. Riittävä kannatus vihreille mahdollistaa jatkossa osallistumisemme kokonaisvaltaisten hyvinvointipalveluiden kehittämiseen Maskussa.

Haluamme tehdä faktoihin perustuvaa työtä hyvinvoivan ja yhdenvertaisen Maskun puolesta myös valtuustokaudella 2021-2025.

Kaiken kaikkiaan me elämme nyt harvinaisen epävarmaa aikaa. Epävarmaa on tulevaisuuden työllisyystilanne. Epävarmaa on myös tulevaisuuden sote-ratkaisu ja moni muu asia. Varmaa on kuitenkin se, että tulevaisuudessa tarvitaan rohkeita ja vastuullisia päätöksiä. Myös tulevissa kuntavaaleissa Maskun vihreille annettu ääni on ääni paremman Maskun puolesta!

 

 

Maskun vihreiden valtuustoaloitteet 2017-2020

 

Voit tutustua aloitteisiimme kokonaisuudessaan täällä (maskunvihreat.fi/ajankohtaista/aloitteet)

  • 2017 Maskun matkailuelinkeinon kehittämisprojekti. Käsittely valmis 20.5.2019
  • 2018 Maskun metsien hoitosuunnitelmien uudistaminen. Käsittely kesken
  • 2018 Sähköautolla säästöä ja Hinku-näkyvyyttä. Käsittely valmis 20.5.2019.
  • 2018 Paikallishankintaa lisäämällä vauhtia Maskun elinkeinoelämään. Käsittely valmis 20.5.2019.
  • 2019 Kevyen liikenteen väylien kehittäminen Maskussa. Käsittely kesken
  • 2019 Ympäristö- ja ilmastovaikutusten arviointi osaksi Maskun päätöksentekoa. Käsittely valmis 8.6.2020
  • 2019 Sopimushallintasuunnitelman laadinta ja sopimuskannan käyttöönotto. Käsittely valmis 8.6.2020
  • 2020 Kuntalaisten kyselylaatikot ja vaaliesitteet kunnantiloihin. Käsittely kesken.
  • 2020 Valtuustoaloite siirtymisestä anonyymiin rekrytointiprosessiin Maskun kunnassa. Käsittely kesken.

Lisäksi olimme mukana aloitteissa:

  • 2018 Lapsivaikutusten arvioinnin käyttöönotto Maskun kunnassa (kok). Käsittely valmis 20.5.2019.
  • 2020 Valtuustoaloite ostolaskutietojen julkaisemiseksi (kok) Käsittely kesken.
  • 2020 Valtuustoaloite tietohallintastrategian ja -suunnitelman luomiseksi kuntaan (SDP) Käsittely kesken.
Pöytyän vihreiden valtuustokausi 2017–2021

Pöytyän vihreiden valtuustokausi 2017–2021

Johanna Kuusenoja on Pöytyän Vihreiden valtuustoryhmän puheenjohtaja, kunnanvaltuutettu ja kunnanvaltuuston 3. vpj. Hän on myös Maaseutu- ja erävihreiden hallituksen jäsen. Vapaa-aikanaan Johannan löytää joko metsästä tai Pöytyän teatterin lavalta. Johanna toimii myös aktiivisesti eläinsuojelun parissa ja on Pöytyän seudun luonnonsuojeluyhdistyksen puheenjohtaja.

Olen ensimmäinen Vihreä valtuutettu Pöytyällä koskaan. Pöytyän Vihreille kuluva valtuustokausi on ollut siis ensimmäinen laatuaan ja Vihreä valtuustoryhmä on koostunut tämän kauden aikana yhdestä varsinaisesta valtuutetusta ja kahdesta varavaltuutetusta. Nyt kun valtuustokautta tarkastelee lähes neljän vuoden jälkeen, voi todeta, että paljon olemme saaneet aikaiseksi ja todella paljon olemme ennen kaikkea oppineet kuntapolitiikasta.

Vihreä valtuustoryhmä teki useampia aloitteita valtuustokauden aikana: mm. Hinku-hankkeeseen liittymisestä ja osallistavan budjetoinnin aloittamisesta Pöytyällä. Osallistava budjetointi on käytössä jo vuonna 2021 ja Hinku-kuntiin liittymisestä ollaan tekemässä tarkempaa selvitystä. Tämän valtuustokauden aikana on otettu ensimmäiset askeleet kohti kuntaa, joka tekee kestävän kehityksen mukaisia, ympäristötietoisia päätöksiä.

On ollut upeaa olla mukana rakentamassa Pöytyän kunnan strategiaa, kehittämässä kunnan toimintaa, tuoda Vihreitä arvoja keskusteluun sekä kunnanhallituksen pöydän ääressä valtuuston kolmantena varapuheenjohtajana että tietysti itse valtuustossa.

Pöytyän Vihreillä on ollut edustus valtuustokauden aikana myös yhteisöllisyys- ja tarkastuslautakunnassa ja Liedon ympäristöterveyslautakunnassa, sekä varajäsenyys Paimionjoki-yhdistyksessä. Ryhmämme on tehnyt näissäkin luottamustoimissa töitä Vihreiden arvojen mukaisesti, korostaen ympäristönsuojelun merkitystä ja koulutuksen tärkeyttä, torjuen köyhyyttä sekä pyrkimällä lisäämään työtä ja tasa-arvoa Pöytyälle.

Päätöksenteko on ennen kaikkea yhteistyötä, keskustelua, neuvotteluja ja välillä kompromissejakin. Ja tätä nyt aloittamaamme työtä mm. ilmastonmuutoksen hillinnän ja päästövähennysten ja ilmastoystävällisten päätösten eteen: sitä tahdomme jatkaa myös tulevalla valtuustokaudella.

Lähde sinäkin ehdokkaaksi ja tehdään yhdessä töitä ilmastonmuutoksen hillinnän, tasa-arvon, köyhyyden torjumisen ja laadukkaan koulutuksen turvaamisen eteen.

Tehdään Pöytyästä aidosti yrittäjäystävällinen kunta, joka näyttäytyy houkuttelevana asuinpaikkana kaikenlaisille ihmisille. Meillä on tilaa!