Ajankohtaista

Kirjoittaja Karri Kinisjärvi on pöytyäläinen vihreiden kuntavaaliehdokas, upseeri ja perheenisä. Hänelle tärkeitä arvoja ovat luonnon monimuotoisuuden puolustaminen, maaseudun elinvoiman kestävä kehittäminen sekä lasten hyvinvoinnin turvaaminen.

Usein syntyy mielikuva, että Vihreät mielletään kaupunkilaisiksi ja ivallisessa mielessä ”luonnosta irtautuneiksi city-vihreiksi”. On ajan hengen mukaista leimata, yksinkertaistaa ja jopa vääristää poliittisen puolueen sanomaa ja agendaa. Vastakkainasettelu on lyhyen tauon jälkeen palannut selvästi politiikan tekoon isojen yhteiskunnallisten muutosten vanavedessä ja sosiaalisen median vauhdittamana. Maaseutu ja vihreät ovat tästä vastakkainasettelusta hyvä esimerkki. Syynä tähän asetelmaan lienee kuitenkin vain muutama suurta mediahuomiota saanut teema, kuten turve, sudet ja polttoaineverot. Vastakkaiset näkemykset kuuluvat politiikkaan, mutta on harkittu päätös korostaa loputtomasti erimielisyyksiä eikä hakea yhteistä säveltä.

Keitä ovat siis maaseutuvihreät, joita ei uutisvirtojen ja somekeskusteluiden perusteella luulisi olevan edes olemassa? Eihän sellaista maaseutua kurjistavaa politiikkaa ajava puolue voi olla edustettuna maalla! En voi puhua toisten puolesta, mutta ainakin se on selvää, että elinvoimainen maaseutu on ihan meidän kaikkien suomalaisten etu ja tavoite. Henkilökohtaisesti lähden kaikessa siitä, että toimintamme tulee joko olla kestävää luonnon kannalta tai siitä tulee kehittää kestävää. Halusimme tai emme, joudumme jatkossa huomioimaan paljon paremmin luonnon kantokyvyn ja monimuotoisuuden elintavoissamme, energian- ja ruoantuotannossamme sekä liikkumisessa. Ja koska tämä tulee olemaan toimintamme reunaehtona, on meidän kehitettävä maaseutuakin tästä näkökulmasta. Vain siten se voi pysyä jatkossakin elinvoimaisena. Ja mikä parasta, vihreä kehitys voi avata aivan uusia ovia maaseudun elinvoiman nousulle.

Pyrin lähestymään isojakin haasteita positiivisen kautta. Edessämme oleva muutos on suuri mahdollisuus maaseudulle, mutta sen eteen on oltava valmiita tekemään töitä ja ehdottomasti etupainotteisesti. Biokaasu, paikkariippumaton työnteko, luomutuotanto ja kotimaan matkailu. Muutamia mahdollisuuksia mainitakseni.

Biokaasua on tuotettu maatalouden sivutuotteena vuosikausia, mutta toistaiseksi se on ollut marginaalista toimintaa. Nykyisen hallituksen tarjoama tuki biokaasualalle on omiaan kasvattamaan tuotantovolyymia ja se tuo mahdollisuuden maatalouden kovasti kaipaamalle lisätuotolle. Biokaasun tuotanto on kiertotaloutta parhaimmillaan.

Paikkariippumaton työ voi luoda kysyntää maaseutukuntien asuntomarkkinoille tai ainakin se tulee hillitsemään muuttotappioiden määriä. Voi olla, että kaupungistuminen on niin iso megatrendi, että etätöiden lisääntyminen ei tule suuntaa kääntämään, mutta ainakin rinnalle tulee varteen otettava vaihtoehto. Jopa 40% suomalaisista haluaisi muuttaa maalle. Määrä on niin iso, että kysyntään on tosissaan syytä pyrkiä vastaamaan.

Luomutuotanto ja luomutuotteiden kulutus ovat hitaassa, mutta tasaisessa kasvussa. Luomutuotanto on maatalousyrittäjälle kannattavampaa kuin perinteinen tuotanto ja luomumaaseutu voi olla esimerkiksi matkailun vetovoimatekijä. On selvää, että ruokaa kyetään tuottamaan vähemmän hehtaaria kohden luomutuotannolla ja ruokaa tulee tuottaa jatkossa jopa enemmän kuin tähän saakka. Luonnon kannalta ei ole kestävää raivata lisää metsää uuden peltoalan tieltä, mutta luomutuotantoa voidaan kasvattaa muillakin keinoilla. Se edellyttää ruokailutottumuksien muutosta. Luonnon, maankäytön ja vaikkapa pölyttäjien kannalta on ehdottoman tärkeää, että suurin osa meistä sekasyöjistä siirtyy edes maltillisesti kohti kasvipainotteisempaa ruokavaliota. Parasta tässä asiassa on se, että muutos on vain meidän asenteestamme kiinni.

Vielä reilut viisi vuotta sitten minulle oli itsestään selvää, että joka päivä valmistin liharuokaa. Satunnaisesti kalaa, mutta ei koskaan puhtaasti kasvisruokaa. Käytäntö oli valmistaa noin 400g lihaa kahden päivän ruokaa varten eli noin 1,5kg lihaa viikossa. Suoralla matematiikalla vuodessa kului vähintään 75kg lihaa ja tuossa luvussa on huomioitu vain kotona valmistamani ruoka. Todellinen kulutus on ollut siis vielä enemmän. Nykyisin syön lihaa 2-3 päivänä viikossa, enimmäkseen riistaa. Satunnaisesti pöydästä löytyy kotimaista luomunautaa ja jouluna kinkkua. Pyrimme siihen, että syömme kahdesti viikossa kalaa ja kahdesti kasvisruokaa. Vuosittainen lihankulutus on laskenut kolmannekseen. Alkuun toki on nähtävä vaivaa, jotta oppii valmistamaan erilaisia ruokia, mutta alle vuodessa tilanne normalisoitui ja uusi normaali saavutettiin. Seuraava sukupolvi ei toivottavasti joudu käymään samanlaista oppimisprosessia, vaan heille kasvisruoka olisi itsestäänselvyys. Tällaisen asennemuutoksen kautta meidän peltoalaa voidaan muuttaa enenevissä määrin luomutuotantoon.

Maaseudulla harrastetaan paljon metsästystä. Ajoittain tulee vastaan sellaista ajattelua, että metsästys ja vihreys olisivat jotenkin erottamattomasti toisistaan irti olevia asioita. Mielestäni metsästys on hieno harrastus, jossa luonto tulee tutuksi ja suhde omaan ruokaan on terveempi. Riista on luonnonmukaista lihaa ja täällä Varsinais-Suomessa on ehdottoman tärkeää, että alati kasvavaa peurakantaa karsitaan metsästyksellä. Koska luonnolliset viholliset peuroille ovat vähissä, kannat kasvavat kestämättömästi ilman metsästystä. Olen kiitollinen, että naapurin kokenut metsästäjä ampui meille peuran, joka paloiteltiin ja pakastettiin tulevia ruoanlaittohetkiä varten. Peuranlihan arvostusta tulee nostaa ja meidän tulee kehittää yksinkertaiset keinot ja kanavat, joilla metsästäjät voivat helpommin myydä ampumansa peuran lihat sitä haluaville. Hinnan tulee olla sellainen, että siitä jää edes vähän käteen. Nykyisin jää lukuisia kaatolupia käyttämättä eli kannat kestävät lisääntyvän metsästyksen.

Metsäteollisuus on ehdottomasti nostettava esiin myös tulevaisuuden talouden kivijalkana, mutta puun käytön osalta meidän on pyrittävä korkeamman jalostusasteen tuotteisiin ja nykyisen metsäteollisuuden tuottamien sivuvirtojen entistä parempaan hyödyntämiseen. Metsätalous tulee olemaan huomattavan tärkeä osa uusiutuvien raaka-aineiden käyttöä tulevaisuudessa. On siksi erityisen hienoa, että Suomessa on tälläkin hetkellä käynnissä kymmeniä tutkimushankkeita erilaisten puupohjaisten tuotteiden kehittämiseksi. Haluan korostaa, että myös vihreät näkevät metsäteollisuuden ja puun käytön Suomen talouden tärkeänä osana.

Maaseudusta ja etenkin Varsinais-Suomen maaseudusta puhuttaessa ei voi välttää susikeskustelua. Aihe tuntuu nostattavan kierroksia aina, kun siitä yrittää käydä keskustelua. Sinänsä ymmärrettävää, koska sudet aiheuttavat pelkoa ja pelko on yksi ihmisen primitiivisimmistä tunteista. Kun mieleemme hiipii pelko, on vaikeaa käydä rationaalista keskustelua. Ymmärrän vanhempien huolen pienistä lapsista pimeillä koulupoluilla ja pitkälle koulutetun metsästyskoiran menettämisen tuskan. Lähestyn silti koko aihetta luonnon monimuotoisuuden kautta. Suomessa on noin 700 000 koiraa, kun lasketaan rekisteröimättömät mukaan, ja muutamia satoja susia. Maailmassa on noin puoli miljardia koiraa ja pari sataatuhatta sutta. Toimintamme lähtökohta ei voi olla se, että uhanalaisen eläimen aiheuttama uhka poistetaan tappamalla kyseinen luontokappale. Meillä pitää ehdottomasti olla kaikki mahdolliset keinot käytössä, mutta tappaminen tulee olla aivan viimeinen vaihtoehto. Kaipaan tässä asiassa suhteellisuutta. Suhtautumalla luontoon siten, että poistetaan kaikki luonnollinen, joka uhkaa ihmistä, hänen lapsiaan tai hänen omaisuuttaan, olemme lopulta tällä planeetalla keskenämme yhdessä lemmikkiemme ja tuotantoeläintemme kanssa. Sellainen kehityskulku on kestämätön. Olemme korvanneet villin luonnon kesyllä. Suhteellisuudentajua toki pitää osoittaa myös toiseen suuntaan eli eivät koko maailman susikannat liity suorasti yksittäisen suden tai lauman kuljeskeluun pihapiireissä tai niiden tappamiin lampaisiin. Olennaista on se, mikä on meidän asenteemme tätä hienoa eläintä kohtaan. Haluammeko pihassa käyvän susilauman hengiltä vai haluammeko onnistua 5,5 miljoonan ihmisen ja muutaman sadan suden yhteiselossa 330 000 neliökilometrin alueella? Minusta vastaus on selvä.

Meitä maaseutuvihreitä on varmasti hyvin erilaisia, aivan kuten on kaikkia muitakin ihmisiä. Emme ole yksi homogeeninen ryhmä, joka ajattelee ja elää täysin samalla tavalla. Omalta osaltani olen varmasti moneltakin kantilta erilainen vihreä, kuin stereotyyppisesti voisi ajatella; olen sekasyöjä, joka arvostaa metsästystä ja olen yksityisautoilija, koska sellaista täällä pitkien etäisyyksien ja heikkojen julkisten yhteyksien maaseudulla tarvitaan. Minusta tekee vihreän se, että pyrin kehittämään omaa ja perheeni elämää kestävämmäksi ja luonnon monimuotoisuutta vahvistavaksi. Toisaalta politiikkaan olen pyrkimässä siksi, että voisin tehdä samaa isommassa mittakaavassa. Maaseutuvihreys minussa ilmenee siinä, että näen maaseudun olevan suuri mahdollisuus edessämme olevan muutoksen keskellä. Maaseudulla tehdään merkittävimmät ratkaisut luonnon monimuotoisuuden ja sitä kautta myös ihmisten hyvinvoinnin saralla.

Minulle maaseutu on aina ollut selvä vaihtoehto asuinpaikaksi. Mieli lepää, kun kodin ikkunasta katsoessa näkee metsää, peltoa ja toisinaan eläimiä. Halutessaan voi lähteä lasten kanssa kotipihasta kottikärryrallille metsäpolulle. Olen maaseutuvihreä, koska minulle vihreys ja maaseutu eivät ole kolikon kaksi eri puolta, vaan tiivis pari, josta hyvinvointi syntyy.